Tampereen synkät ystävänpäiväjuhlat peruuntuvat
Raskaan pettymyksen vallitessa joudumme kertomaan, että huominen (tiistai 15.2.) SYN/\PSIn synkkä ystävänpäivätapahtuma Tampereella joudutaan perumaan/siirtämään.
Syynä on yksinkertaisesti pääesiintyjämme Combichristin kiertuebussin rikkoontuminen, jonka johdosta he joutuivat perumaan esiintymisensä. Kiertuebussi on ollut koko maanantain korjattavana Länsi-Ruotsissa jonne se hyytyi sunnuntaina, ja vasta myöhään tänään illalla ajokista paljastui lisää vikoja, joita ei saatu kuntoon. Heille on tulossa uusi bussi Saksasta, mutta se ei kerkeä ajoissa jotta Tampereelle ehtiminen tiistai-illaksi olisi mahdollista.
Omasta puolestamme olemme suunnattoman pahoillamme tästä, ja pyydämme kaikkia ymmärtämään että tilanne oli kokonaan vaikutusmahdollisuuksienmme ulkopuolella. Kaikki mahdolliset keinot käytiin läpi, jotta esiintyjät olisi tänne saatu ajoissa ja tapahtuma olisi voinut toteutua ilmoitetusti. Tämä on SYN/\PSIlle myös tiukka paikka siinä mielessä, että kyse on klubin melkein 5-vuotisen historian aikana ensimmäinen kerta kun live-esiintyjiä on peruuntunut.
Sekä meidän tahto järjestäjinä, että myös Combichristin tahto on, että tapahtuma siirtyy uudelle päivälle, jolle jo-ostetut liput luonnollisesti kelpaavat sellaisenaan. Vielä tänään illalla ei kuitenkaan pystytty bändin suunnalta sanomaan että mitkä päivät olisivat varmoja uusia mahdollisuuksia. Asiaan palataan pian, ja siitä ilmoitetaan mm. tällä sivulla!
Helsingin tapahtuma keskiviikkona 16.2. toteutuu näillä näkymin suunnitellusti, sillä bändillä on jo varasuunnitelma tänne pääsemiseksi.
Pahoittelut kaikille mielipahasta!
