Lauantai 26.3.2011 / Wäiski

SYN/\PSI juhlistaa viisivuotista taivaltaan Helsingissä järjestämällä kahden kerroksen synttärit perinteisessä Ravintolalaiva Wäiskissä. Illan aikana lauteilla yhteensä viisi bändiä ja viisi DJ:tä. Aitoon synttäriperinteeseen kuuluen luvassa myös synttärikakkua ja ongintaa.
 

Yläkerta / Live

 
Ruotsin teollisen musiikin todellisiin kulttibändeihin lukeutuva Project-X on perustettu vuonna 1995 ja sen jälkeen kiertänyt keikkailemassa kaikkialla aina Euroopan eri kolkkia, Pohjois- ja Etelä-Amerikkaa myöten. Edellisen kerran bändi on Suomessa käynyt vuonna 2003, ja viime vuodet bändi on viettänyt hiljaiseloa, mutta on nyt taas tekemässä paluutaan ja saapuu suoraan klubimme 5-vuotisjuhlien lavalle!
 
 
 

RED CELL

Electrometal-juurista lähtöisin oleva Red Cell kätkee taakseen kolmikon todellisia musiikin moniosaajia, jotka nivovat tiukaksi paketiksi niin raa'at metallivaikutteet, iskevän elektronisen äänimaailman kuin pop-koukutkin. Edellisen kerran Red Cell on nähty SYN/\PSIssa syksyllä 2007, tällä kertaa onkin luvassa mm. tulevan albumin tuoreimmat poiminnat elävänä esityksenä.
 
 
Kuroshio
 Kuroshio 
 
Kuroshio on aQin (ex-Kuroshio Current) projekti, joka seikkailee syvällä kyberpunk-teemaisten lyriikoiden ja elektronisten äänimaisemien maailmassa. Kuroshio lymyää tällä hetkellä studionsa syövereissä työstämässä tulevaa albumiaan, ja kaivautuu esiin SYN/\PSIn 5-vuotisjuhliin esiintymään.
http://www.myspace.com/kuroshiomusic
  
 

Yläkerta / DJ't:

Ohmi
Flambeau
Fuschia
  
 
 

Alakerta / Live:

 
Tampereen goottirock-postpunk-lupaus Murnau's Playhouse on puskenut viime vuodet tasaisesti keikkoja ja julkaissut "Sanity Show" -nimeä kantavan debyyttialbuminkin. Bändillä on parhaillaan työn alla uusi albumi, mutta saapuvat albumikiireistä huolimatta tapahtumamme kunniavieraaksi!
 
 
Uusi tulokas kotimaan goth-darkwave-kartalla on Vanaja, joka voitti tuoreeltaan Schatten-keskustelufoorumin Syksyn Synkin Sävel -kilpailun ja on sitämyöten pisteenä monella tutkalla. Nyt Vanaja kuultavissa myös livenä täyden bändin voimin.
 
 

Alakerta / DJ't:

Pearly (Charnel Haus)
Helquin (Charnel Haus)
 
 

Paikka

Ravintolalaiva Wäiski (Hakaniemenranta 11, Helsinki)
Klo 21-03. K-18.

 

Liput

Liput 10 eur.

 

Tapahtuma muualla verkossa

 

 

Flyer

Jaa kavereille