Sunnuntai 28.10.2007 / Kulttuuriareena Gloria


SYN/\PSI
Sunnuntaina 28.10.2007


Live:

VNV Nation (De)



Vuonna 1990 perustettu VNV Nation on kasvattanut vuosi vuodelta suosiotaan musiikillaan, jossa yhdistyvät elektronis-teolliset soundit, modernit balladit ja klassisvaikutteinen musiikki. VNV Nation julkaisi huhtikuussa kahdeksannen täyspitkän "Judgement" -nimeä kantavan albuminsa, joka on saanut massiivista suitsutusta medialta. VNV Nationin tavaramerkkinä studion ulkopuolella on räjähtävä show, joka on valloittanut tähän mennessä ympäri maailmaa niin industrial-goth-, electropop-, indie- kuin electronica-jengin sydämet, saavu paikalle kokemaan mitä tapahtuu kun alan tämän hetken kuumin bändi saapuu Helsinkiin osana maailmankiertuettaan!


&

Kuroshio Current (Uhotrax)



Kotimaan virallinen cyberpunk-EBM-pumppu hyökkää taas lavalle esittääkseen uusitun keikkasoundinsa, jolloin kuullaan jotain ehdottomasti odottamisen arvoista kun vanhat underground-hitit yhdistetään tulevaisuuden voimasoittoihin.

&

Solvent (Toronto, Kanada)



Solvent on kanadalaisen Jason Ammin projekti, joka tarjoilee yleisölle uniikkia minimalistista analogisyntsa-elektroa. Takuuvarmaa herkkua niin kuuntelijoille kuin laitefriikeille!


 + DJ Mechanical Christ (Mechanical / NL)



Kulttuuriareena Gloria, Pieni Roobertinkatu 12, Helsinki.

Liput: 17 eur (ennakko) / 22 eur (ovelta). K-18.
Tapahtuma alkaa klo 19.00.


Ennakkoliput myynnissä 26.10. asti Helsingin Forumin Back Streetissä (Yrjönkäytävä 3. krs, Yrjönkatu 23B). Sähköpostitilaukset osoitteesta info [ät] synapsi [piste] info.